Ammattikoulunkatu1

 

Seinäjoella Upassa sijaitseva 50-luvun kerrostaloasunto koki täydellisen pintaremontin ja upean muodonmuutoksen!

vanha kollaasi

Remontissa keittiö vaaleni kertaheitolla, ja kylpyhuone muuttui kauniiksi ja toimivaksi tilaksi.

Asiakkaamme Heidi ja House2:en Keittiösuunnittelu Sini Soivuori toimivat yhdessä keittiön ja kalusteiden suunnittelijoina. Yhteistyö toimi projektin alusta loppuun.

 

Ammattikoulunkatu-7

 

kuvahe

50-luvun asunnossani tehtiin täysi remontti lattiasta kattoon ja pääosin asunnon remontti tehtiin omin hartiavoimin. Työtä oli paljon ja siksi arvostinkin sitä, että House2:lta pystyin tilaamaan kaikki tarvitsemani keittiöön. Oli helppoa kun keittiön kalusteet, koneet ja asennus tulivat samasta paikasta, eikä minun tarvinnut olla yhteydessä useaan eri toimittajaan.

Keittiöni suunnittelin yhdessä House2:n Sini Soivuoren kanssa. Sinin kanssa oli helppo ja mukava asioida sekä hän piti sovituista asioista kiinni. Ison remontin keskellä oli tärkeää, että aikataulut pitivät, Siniin pystyi luottamaan ja hänet tavoitti helposti.

Olen ollut tyytyväinen keittiööni ja keittiöni on osoittautunut toimivaksi. Suosittelenkin kaikkia keittiöremonttia suunnittelevia vierailemaan House2:n modernissa myymälässä. Hinta oli mielestäni kilpailukykyinen ja palvelu ystävällistä.

 

Ammattikoulunkatu-8

 

Keitiö ovi vetimetön Viola lumivalkoinen, sekä Kiiltävä valkoinen laminaattitaso 20mm. House2 toimitti ja asensi kodin kiintokalusteet kuten keittiön kokonaisuudessa koneiden kera.

Koneet Gramilta ja tuuletin Savolta.

Valkoinen ja pelkistetty keittiö toi asuntoon tilan tuntua ja valoisuutta.

 

Ammattikoulunkatu-5

 

 

Ammattikoulunkatu-3

 

Hauska idea: Selkeälinjaiseen keittiöön jätettiin remontin yhteydessä kaunis punatiiliseinä, joka pilkistää esiin kauniina yksityiskohtana pintarappauksen alta.

 

Ammattikoulunkatu-2

 

Keittiön lisäksi asuntoon asennettiin myös House2:en kylpyhuonekalusteet, sekä liukuovikaapistoja mm. makuuhuoneeseen.

Kylpyhuone/WC -tilasta tuli remontin myötä kaunis ja toimiva tila.

 

Ammattikoulunkatu

 

 


Tiesithän että palvelemme asiakkaitamme aina yksilöllisesti!

Suunnittelemme kanssasi / Toimitamme kalusteet / Toteutamme ammattitaidolla

Kaikki kodin sisäremontit!

Kerro miten voimme palvella Sinua?

*TILAA ILMAINEN KOTIKÄYNTI*